sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Now You See Me, Now You Don't

Olen aina ollut sitä mieltä että Sulho näkee minut ensimmäistä kertaa hääpäivänä vasta kun kävelen kirkossa kohti alttaria. 



Nyt kuitenkin mieleeni on hiipinyt epäilyksen siemen. Monet asiat puhuisivat toisaalta sen puolesta, että näkisimme toisemme jo ennen vihkimistä.




Jos näkisimme toisemme ensimmäistä kertaa alttarilla, täytyisi valokuvaus järjestää vihkimisen ja juhlan välissä. Häitämme juhlitaan siis keskellä talvea, toivon mukaan paukkupakkasessa ja lumen keskellä, joten perinteinen hääparin ulkona odottelu ei siis tule kysymykseenkään. Kyllä, Bridezilla ajattelee hieman myös vieraitaan. 

Lisäksi se, että me menisimme kuviin suoraan kirkosta aiheuttaisi päänvaivaa ohjelmaa suunnitellessa. Hääpaikalle pitäisi järjestää pientä purtavaa ja ohjelmaa. Lisäksi perinteinen hääparin kättely pitäisi miettiä hieman uudelleen. 


Olen alkanut miettimään asiaa myös toiselta kantilta. Ennen vihkimistä meillä olisi mahdollisuus viettää hetki aivan kahdestaan. Ilman vieraita, kaasoja, bestmanejä, appivanhempia... Ihan kahden. (Mitä nyt valokuvaaja häärisi jossain lähistöllä, mutta silti... ) 


Olisihan se yltiöromanttista nähdä Sulhon ilme siellä kirkon käytävän päässä.... Mutta siinä vaiheessa kun urut pärähtää soimaan ja ovet aukeaa luulen, että olisin niin tuhottomassa paniikissa, etten välttämättä saisi otettua askeltakaan. Tai entäs kun pitäisi kytätä myös kaikkien vieraiden ilmeitä? En varmasti osaisi keskittyä vain haukkana tuijottamaan alttarilla seisovaa Sulhoa.

Jos näkisimme etukäteen Sulhon kanssa, hän osaisi rauhoittaa minua. Sillä on vähän sellainen ote minuun. Kaiken kukkuraksi meidän reaktiot varmasti olisi aidot, koska (minun) ei tarvitsisi hookea itselleen että "elä itke elä itke elä itke". Voisin kuvitella, että jännitys (ja pelko siitä että kaikki menee varmasti perseelleen) häviäisi tuossa hetkessä ja vihkitilaisuudessakin pystyisi jopa jotain sanomaankin niin, että siitä joku saa jotain selvää. Kuten esimerkiksi TAHDON, ilman että räkä valuu poskella ja sanat hukkuu kyyneliin. 


Kuullostaa nyt varmaan siltä, että tämä asia olisi päätetty, mutta ei se nyt ihan niin mene. Jotenkin roikun ehdottomana kiinni siinä ajatuksessa, että Sulho ei saa nähdä minua vasta kuin kirkossa. Piste.


Kumpi vai Kampi? Miten teillä tehdään? ...Nyt tulee hyvät neuvot tarpeeseen!

10 kommenttia:

  1. Minäkin ajattelin ennen, että haluaisin ensikohtaamisen olevan kirkon käytävällä. Mutta nyt en enää osaa edes ajatella tuota vaihtoehtoa...

    Minusta on häävieraana aina erittäin tylsää, jos hääpari katoaa kuvauksiin. En haluaisi vieraidemme kokevan tällaista tunnetta. Harvoin nimittäin on ollut niin kivaa ja järkevää ajanvietettä tuoksi ajaksi, ettei olisi tuntunut odottelulta. Lisäksi uskon, että en osaisi rentoutua kuvissa, kun ajattelisin, että homma pitää saada nopeasti pakettiin, jotta päästään pian takaisin juhliin.

    Odottelun puuttumisen lisäksi plussana koen sen, että ensikohtaamisen saa ikuistettua kuviin paremmin, kun kuvaaminen tapahtuu jo ennen vihkimistä. Lisäksi erilaisia ensikohtaamisinspiskuvia on niin paljon, että tuntuu jopa vaikealta päättää, mikä niistä olisi se omin vaihtoehto. Ja koska päivä on varmasti muutenkin ihan tarpeeksi jännittävä, luulen, että sulhasen kohtaaminen ennen kirkkoa ja hänen rauhoittava vaikutuksensa tulee tälle morsiolle hyvin tarpeeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri nuo plussat (rauhoittuminen, oma aika, vieraiden ei tarvitse odottaa..) painaa pussissa just nyt tosi paljon. Mutta toisaalta taas... En tiiä! Onneks ei tarvitse just nyt päättää :)

      Poista
  2. Me olemme sulhaseni kanssa ehdottomasti edelleen sen kannalla, että näemme toisemme vasta alttarilla. Tämä tuntuu perinteiseltä ja "oikealta". En malta odottaa tuota tunnelmantäyteistä hetkeä, kun katseemme kohtaavat! Itse varmasti itken kuin vesiputous koko alttarille kävelyn, mutta se ei haittaa - silloin saa itkeä :). Kuvaus hoidetaan vihkimisen ja hääjuhlan välissä - vieraat siirtyvät kirkosta suoraan juhlapaikalle, jossa heitä odottaa seremoniamestari ja mahdollisesti jotain pientä syötävää. Olemme siis delegoineet vieraiden viihdyttämisen odotteluaikana "juontajallemme". Onnittelut ja maljannostamiset hoidetaan heti kun saavumme juhlapaikalle. Tähän mennessä vieraat ovat jo saaneet tarvittaessa vaihtaa vaatteet (talvihäissä tällekin on varattava tarpeeksi aikaa), asettua rauhassa paikoilleen, ja toivottavasti jo hieman tututstuneet toisiinsa :).
    Valokuvauksemme pidetään (jos Jumala suo!) ulkona pakkassäässä, joten lasken sen varaan ettei siihen kuluisi ihan hirveästi aikaa. Kuvaajamme kulkee mukanamme koko päivän, joten luultavasti saamme enemmän toivomiamme "tilannekuvia", ja näiden lisäksi sitten varsinaisia poseerauskuvia kirkon pihassa. Luotan tässä kuvaajan ammattitaitoon.
    Olen ehtinyt jo monta kertaa kyseenalaistamaan suunnitelmamme päivän kulusta, mutta haluamme kaikesta huolimatta noudattaa perinteitä ja nähdä toisemme vasta alttarilla. Uskon, että kaikki järjestyy lopulta mukavasti :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tuntuisi niin vaikealle luopua tuosta "ensireaktiosta" jonka on niin kauan kuvitellut tapahtuvan juuri siellä kirkossa. Pitääkin nyt miettiä tarkkaan mitä haluaa, ettei jälkeen päin tarvitse katua päätöstään!

      Poista
  3. Mulla oli ehdoton se, että sulho näkee minut vasta alttarilla :) Meillä tehtiin niin, että siitä mentiin suoraan yhdessä juhlapaikalle, siitä sitten aloitettiin skoolaamalla, syömällä ja siinä vaiheessa kun 100 hengen seuruen söi seisovasta pöydästä, oltiin me jo syöty kun kaikki ei olleet vielä edes saaneet ruokiaan. Livettiin siinä vaiheessa kahestaan kuvattaviksi siellä hääpaikalla, vanhemmat kävivät siinä kanssa syötyään osallistumassa perhepotretteihin ja silleen se meni. Meillä meni kahdenkeskisiin lavastettuihin kuviin 10 minuuttia, perheiden kanssa 15. Vaikka olisi mennyt 20 minuuttia, tai 25 minuuttia, oltaisiin oltu ihan hyvissä ajoin takaisin ja saatiin siinä ajassa hyviä kuvia, oltiin mietitty ne valmiiksi jo :) Meillä oli varanumero siinä välissä, jos olisi ollut tylsää vierailla, mutta suurin osa söi vielä, kun jo tulimme takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tullut mieleenkään että tuon valokuvauksen voisi hoitaa ruokailun välissä. Ainoa vaan että talvihäissä ulkokuviin ei enää hirveän myöhään riitä valaistus... Noh, pitää nyt monelta kantilta tätä miettiä :)

      Poista
  4. Meillä kuvat otetaan heti vihkimisen jälkeen, jonka aikana vieraat siirtyvät juhlapaikalle. Meillä on ehdoton ei sille että näkisimme ennen vihkimistä, vaalimme perinteitä. Tämä rajoitti hieman myös kuvaajan palkkaamisessakin.
    Ajateltiin, että koska kirkon pihalla riisiä ei saa heittää, tämä toteutettaisiin meidän saapuessa juhlapaikalle. Ei ole välttämätöntä, ja suunnitelma tosiaan vielä ajatuksen tasolla. Kesähäät kun sallisivat vieraiden odotuttamisen ulkosalla, sadepäivä kun on tottakai pois suljettu, VETTÄ EI SADA PISTE! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tietysti sada! :D Kovasti oon kallistumassa tuohon "perinteiseen" - eli juuri siihen miten olen sen AINA ajatellutkin menevän.. Talvi tuo tähän omat haasteensa, mutta eiköhän nekin saada jotenkin selvitettyä!

      Poista
  5. Mun äitini just tänään laittoi tekstaria, että oonko nyt ihan varma että kuvat vasta vihkimisen jälkeen, kun vihkiminenkin on vasta klo16, niin juhlathan alkaisi vasta klo18 suunnilleen. Painotti tietävänsä että en pidä toisenlaisesta tavasta, mutta miettisit nyt vielä. Vastaukseksi sai: "EI, EI JA EI." Minun päiväni, minä päätän. Ja vieraat tuskin ovat pahoillaan jos he hääparia hetken joutuvat odottamaan. Minä en perinteistäni luovu :D Uskon että talvella onnistuu yhtälailla, kaikki on toteutettavissa kunhan vain vähän järjestelee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että uskallat pitää puolesi! Talvella me tuskin jaksetaan/pystytään palelemaan ulkona ihan hirveän kauaa, eli varmaan parissa kymmenessä minuutissa otetaan kuvat ettei saada paleltumia! ..eli ei hirveän pitkään pitäisi kestää että päästään juhlapaikalle :)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3