maanantai 16. joulukuuta 2013

My Big Fat Wedding

Kaikki olette varmasti törmänneet Maailman övereimmät juhlat-sarjaan joka pyörii Livillä. Kiertolaiskulttuuria, suuria pukuja, mahtavia juhlia... Miksi minä sitten kirjoitan tästä?


Sulhon suusta on viime viikkoina tullut useampaan kertaan pelonsekainen lause: "Tuleeko sulle sellainen puku kuin siinä mustalaishääohjelmassa?"


Olen aina ajatellut, että mun häämekko on ISO. Tosi ISO. Näin "iän myötä" pahimmat prinsessahaaveet on tasoittuneet, enkä esimerkiksi haaveile 15 metrisestä laahuksesta. Paljoa.

Juteltiin vähän aikaa sitten Sulhon kanssa hääautosta. Kyseenalaistin hänen valintansa, koska "en ehkä mahdu mekon kanssa sinne sisään". Sulho katsoi jälleen kerran minua huolestuneena.


Kiertolaiskulttuuriin sen kummemmin kantaa ottamatta sanon vain, että minusta on aivan törkeän hienoa, että morsiammet uskaltavat hankkia juuri sellaisen mekon kuin itse haluavat. Jos haluaa ison, 45 kiloa painavan mekon perhosilla, timanteilla ja valoilla niin sellainen hankitaan. Ja esitellään se vielä ylpeänä tv:ssä. Eikä pelätä mitä muut ajattelee. OIKEIN.

Vaikuttaako tai vaikuttiko teidän häämekon valintaan muiden mielipiteet? Itse painin parin eri mekko tyylin/mallin välillä ja voin sanoa, että ainakin tässä vaiheessa muiden mielipide painaa... Onneksi on aikaa opetella "Bad Ass Gypsy"-asennetta vielä ennen kuin viimeinen valinta pitää tehdä!

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Let Them Eat Cake!

Minulla on mielessäni hyvin (epä)selvä kuva siitä minkälaisen kakun haluan häihini. Toisaalta kuva on kristallin kirkas... Ei perinteistä mansikkakermakakkua. Eikä lakkakakkua. Eikä kinuskikakkua. Kaikki muu onkin sitten epäselvää. 

(Koitin etsiä tähän kuvaa rumasta mansikkakakusta, mutta kaikki ne näytti niin hyville, että oli pakko lopettaa kuvien katselu)

Minä rakastan kakkua, Sulho rakastaa kakkua. Kakku on siis tärkeä. Kakku on myös mielestäni yksi hääjuhlan keskipisteistä (morsiamen lisäksi) ja siksi sen tulee olla näyttävä eikä mikään marketti-esanssi-perkele. En halua ostaa kakkua jonka osaisin itsekin tehdä. Ymmärrättekö mitä tarkoitan?





Jonkun sortin fiksaation olen saanut kehitettyä myös noita liukuvärjättyjä kakkuja kohtaan. Sanoin aiemmin täällä, että haluaisin että kakku olisi myös sisältä liukuvärjätty. Tämä aiheutti eräissä nimeltä mainitsemattomissa henkilöissä (Anna) jonkun sortin hilpeyttä... ja ehkä jopa epäuskoa. En tajua miksi.


Olen korviani myöten ihastunut noihin jenkkityylisiin korkeisiin kakkuihin. Harmi vain, että joka tuutista tunnutaan työntävän hääkakuksi moussekakkuja tai juustokakkuja, jotka nekin on ihanan makuisia, mutta ei ulkonäöltään sitä mitä haluan hääkakkuni olevan. Kaikkien kondiittorien kauhuksi en halua sellaista kiertävää jalallista telinettä vaan pystytelineen. Tai mieluiten en näkyvää telinettä ollenkaan.. 

Järkytyksekseni kuulin, että Suomessa harvoin konditoriat järjestävät kakunmaistattajaisia. TÄH?! Olin järkyttynyt. Olen edelleen. Jos ja kun  kakkuun satsataan kuitenkin useampi oravan nahka niin ei tekisi mieli ostaa sikaa säkissä. Please, korjatkaa jos olen väärässä!

Ongelma numero kaksi. Mistä löytää tällaiselle kakulle tekijän jos pitopalvelussa eivät tällaista pysty tekemään? Netti on pullollaan kondiittoreja, mutta kun katselee heidän hääkakku-kuviaan niin aika perushuttua tai sitten niitä moussekakkuja ne tuppaa olemaan... 

Jos tiedätte jonkun hyvän kakuntekijän tai olet itse varsinainen kakkuvirtuoosi niin vinkatkaa minulle ihmeessä!

Onko linjoilla muita kakkufriikkejä joille perushuttu ei vaan riitä?

maanantai 9. joulukuuta 2013

You Are Not Invited

Vieraslista. Häiden paskin nakki. Haluaisi kutsua kaikki, mutta ei yksinkertaisesti pysty. Tai pystyisi, jos tarjoilisi vain eineslihapullia ja perunasalaattia (tai pelkkää näkkäriä ja vettä). Ei järjestäisi alkoholitarjoilua. Ei palkkaisi bändiä. Ei itse yöpyisi hotellissa vaan kotona. Ostaisi mekon käytettynä. Olisi jättänyt hiustenpidennykset hankkimatta. Ei ostaisi kolmea paria kenkiä yhtä päivää varten. 

Kaikki yllämainitut on ihan hyviä vaihtoehtoja (paitsi tuo näkkäri ja vesi), mutta jos jätäisimme kaikki nuo yllämainitut pois ne eivät olisi meidän unelma häät. Kannattaako edes sellaisia häitä järjestää joita ei itse halua? 

Kun nyt olemme päättäneet jo rajata lapsivieraat pois kutsutuista (tämän ansiosta pääsin muuten pelätylle vauva.fi-keskustelupalstalle!) on aika alkaa karsia ystäviä ja sukulaisia.



Sukulaiset ovat olleet helppo tapaus. Kutsumme ne, joiden kanssa olemme tekemisissä muutenkin kuin häissä ja hautajaisissa. Päänvaivaa aiheuttaakin lähinnä ystävät. Haluaisi tosiaan kutsua kaikki, niin omat, Sulhon kuin yhteisetkin. Vanhat koulukaverit, työkaverit, lapsuuden kaverit... Kaikki.

Jostain luin, että hyvä nyrkkisääntö kutsujen lähettämiseen on se, että kutsuu ne ihmiset joille olisi normaalistikin valmis maksamaan ravintola illan. Tätä sääntöä me ollemme pyrkineet toteuttamaan listaa laatiessa. 


Nyt kun vieraslista on viilattu ja lyöty lukkoon alkaa kuitenkin tulla sellaisia yöllisiä ahaa-elämyksiä. "AINII ! Pitäiskö SEKIN kutsua?!" Kaiken kukkuraksi mietityttää se, kenelle tulisi lähettää avecillinen kutsu? Toisilla vaihtuu tyttö/poikakaverit sen verran tiuhaan, että kutsua lähettäessä et tiedä tuoko se exän, nykyisen vai jonkun uuden heilan mukanaan juhliin. 


Pitäisikö vieraslistan laatimisessa vain luottaa kuuluisaan perstuntumaan? Jos ensimmäisessä vedoksessa joku unohtuu listalta niin tarkoittaako se sitä, että se ihminen ei niin tärkeä, että haluaisi sen sinne häihin? Muistaako sitä kaikki tärkeimmät ja läheisimmät heti kun laittaa kynän kiinni paperiin? Entä ne ystävät joita et ole vuosiin nähnyt, mutta ajattelet päivittäin? Entä ne joita näet päivittäin, mutta et haluaisi silti kutsua? 

Loppupeleissä juuri ne vieraathan tekee sen juhlan. Jos vierailla ei olisi merkitystä niin luultavasti karkaisimme kahdestaan jonnekin ulkomaille. Minulle on tärkeää, että saan jakaa elämäni tärkeimmän päivän läheisteni kanssa. Ongelmaksi vain muodostuu se, että kuka se läheinen loppupeleissä on?

Onko teillä ollut vaikeuksia vieraslistan laatimisen kanssa? Minkälaisia nyrkkisääntöjä olette laatineet vieraslistan tekoa helpottamaan?

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Now You See Me, Now You Don't

Olen aina ollut sitä mieltä että Sulho näkee minut ensimmäistä kertaa hääpäivänä vasta kun kävelen kirkossa kohti alttaria. 



Nyt kuitenkin mieleeni on hiipinyt epäilyksen siemen. Monet asiat puhuisivat toisaalta sen puolesta, että näkisimme toisemme jo ennen vihkimistä.




Jos näkisimme toisemme ensimmäistä kertaa alttarilla, täytyisi valokuvaus järjestää vihkimisen ja juhlan välissä. Häitämme juhlitaan siis keskellä talvea, toivon mukaan paukkupakkasessa ja lumen keskellä, joten perinteinen hääparin ulkona odottelu ei siis tule kysymykseenkään. Kyllä, Bridezilla ajattelee hieman myös vieraitaan. 

Lisäksi se, että me menisimme kuviin suoraan kirkosta aiheuttaisi päänvaivaa ohjelmaa suunnitellessa. Hääpaikalle pitäisi järjestää pientä purtavaa ja ohjelmaa. Lisäksi perinteinen hääparin kättely pitäisi miettiä hieman uudelleen. 


Olen alkanut miettimään asiaa myös toiselta kantilta. Ennen vihkimistä meillä olisi mahdollisuus viettää hetki aivan kahdestaan. Ilman vieraita, kaasoja, bestmanejä, appivanhempia... Ihan kahden. (Mitä nyt valokuvaaja häärisi jossain lähistöllä, mutta silti... ) 


Olisihan se yltiöromanttista nähdä Sulhon ilme siellä kirkon käytävän päässä.... Mutta siinä vaiheessa kun urut pärähtää soimaan ja ovet aukeaa luulen, että olisin niin tuhottomassa paniikissa, etten välttämättä saisi otettua askeltakaan. Tai entäs kun pitäisi kytätä myös kaikkien vieraiden ilmeitä? En varmasti osaisi keskittyä vain haukkana tuijottamaan alttarilla seisovaa Sulhoa.

Jos näkisimme etukäteen Sulhon kanssa, hän osaisi rauhoittaa minua. Sillä on vähän sellainen ote minuun. Kaiken kukkuraksi meidän reaktiot varmasti olisi aidot, koska (minun) ei tarvitsisi hookea itselleen että "elä itke elä itke elä itke". Voisin kuvitella, että jännitys (ja pelko siitä että kaikki menee varmasti perseelleen) häviäisi tuossa hetkessä ja vihkitilaisuudessakin pystyisi jopa jotain sanomaankin niin, että siitä joku saa jotain selvää. Kuten esimerkiksi TAHDON, ilman että räkä valuu poskella ja sanat hukkuu kyyneliin. 


Kuullostaa nyt varmaan siltä, että tämä asia olisi päätetty, mutta ei se nyt ihan niin mene. Jotenkin roikun ehdottomana kiinni siinä ajatuksessa, että Sulho ei saa nähdä minua vasta kuin kirkossa. Piste.


Kumpi vai Kampi? Miten teillä tehdään? ...Nyt tulee hyvät neuvot tarpeeseen!

torstai 5. joulukuuta 2013

Customer is always right

Ajattelin ensin etten kirjoita tästä ollenkaan. Ajattelin, että ärsytys menee ohi, mutta ei mennyt. Niin tässä se nyt tulee. Avautuminen.

Olen lähettänyt pariin eri catering-firmaan tarjouspyynnöt. Kyllä, jo tässä vaiheessa. Olen ilmoittanut häiden ajakohdan, vierasmäärän ja pyytänyt muutaman menu-esimerkin, varovaisine hinta-arvioineen. Erään firman vastaus jäi suoraan sanottuna pikkasen vituttamaan. 


Tarina alkoi lupaavasti kun sain vastaukseksi tarjouspyyntööni sähköpostin, jossa minua pyydettiin soittamaan firmaan, jotta pystyttäisi yhdessä kartoittamaan meidän tarpeita ja laatimaan menu sen pohjalta. Soitin, mutta palvelu mitä puhelimessa sain oli mielestäni aivan perseestä.

Sain ensimmäiseksi kuulla, että olen aivan liian ajoissa liikkeella - palataan asiaan syksyllä. Ystävällisesti mainitsin, että jos olisin kesämorsian ja sanoisin toukokuussa meneväni seuraavana kesänä naimisiin niin ei kukaan varmasti ihmettelisi, että olen ajoissa. (No, joku saattaisi sanoa) Samalla ihmettelin mielessäni, että miksi edes pyytää minua soittamaan jos vastaus on heti kättelyssä yllämainittu.


Päädyimme kuitenkin puhumaan ruuasta. 

"Paljonkos se teidän budjetti sitten on?"
"No, me ollaan mietitty että ilman kakkua jos se olisi siinä molemmin puolin kolmeakymppiä per henkilö"
"Joo no tässä vaiheessa mun pitää kyllä nostaa kädet pystyyn. Ei tuolla rahalla pysty toteuttamaan."
"Siis tässähän ei olla vielä keskusteltu edes siitä mitä me haluttaisi siellä häissä syödä"
"No mitäs se sitten olisi?"
"Me ollaan ajateltu aika perinteistä hääpöytää, mutta ei haluttaisi sillejä, silakoita tai karjalanpaistia"

Tässä vaiheessa sain ripityksen siitä miten sillit ja silakat on juuri sitä hääruokaa ja karjalanpaisti on juhlaruokien aatelia. Savolaismuijana en nyt tuota lausetta ihan allekirjoita, koska karjalanpaisti oli meillä kotona ihan arkiruokaa. Ja eikös ne ole meidän häät ja siellä syödään just sitä mitä me halutaan?



"...Ja mitenkä niin me ei voida tehdä sitä kakkua?" (perään pitkä selitys heidän taidoistaan)
"No, koska olen ajatellut hieman erikoista kakkua ja käsittääkseni sen tekoon tarvitsee kondiittorin" (Selitin tähän väliin millaisen kakun haluan)

Seuraa suivaantunut ja äkäinen vastaus:
"Tuommosiin juttuihin pitää kyllä olla ihan erikoistaitoja, ei me tuommosia voida toteuttaa!" 
No niinhän mä jumalauta just sanoin. Savu nousi mun korvista tässä vaiheessa.


Jatkoimme keskustelua budjetista...

"Siihen kolmeenkymppiin pystytään kyllä jotain ehkä toteuttamaan. Mutta ite varmaan sitten tarjoilette?"
"Ei kyllä tarjoilla. Ja ei se budjetti kiveen hakattu ole. Sen takia olen ajoissa liikkeellä, että saan kartoitettu paljonko pitopalveluun pitää varata rahaa"
"(Alkuun pitkä selitys tarjoilijoiden ja muiden osallisten paljoista, veroista ja sitten...)No ei sitä budjettia nyt tarvitse alkaa hinaamaan ylös päin"
(Ai miten niin ei tarvitse?! Tarvitseehan sitä jos meinaa teiltä saada jotain syömäkelpoista ostettua!)

Lisäksi puhelussa puhuttiin minun mielestäni halveksivaan sävyyn muista pitopalveluista ja lopulta puhelu piti lopettaa koska hän meni ystävänsä luo kylään. Kiitos hei, ei todellakaan palata asiaan.


Laitoin siis tismalleen saman viestin pariin muuhunkin yritykseen. Toisen yrityksen vastaus oli täysin toista maata. Sain ensimäisessä paluuviestissä kolme erilaista häämenuehdotelmaa, joista valikoimme yhden. Sähköposteihin vastattiin melkein välittömästi, vastaukset olivat erittäin ystävällisiä ja lisäpalvelujakin tarjottiin. Siitäkin huolimatta, että kyseessä on ihan tavallinen pitopalvelu heiltä onnistuisi ilmeisesti erikoisen kakkummekin teko ja vielä meidän budjettimme rajoissa. Sovimme tämän yrittäjän kanssa, että todellakin olemme loppukesästä yhteydessä. Kertaakaan ei ihmetelty miksi olen nyt JO liikkeellä tai kuinka VÄHÄN meillä on rahaa käytössä. 

Tässä esimerkki teille kaikki yrittäjät siitä, miten saman asian voi hoitaa kahdella eri tavalla. Meidän maapähkinät menee kyllä ehdottomasti jälkimmäiseen firmaan.

Oletteko te häitä järjestellessänne törmänneet huonoon asiakaspalveluun? ..ja ylireagoinko minä mielestänne saamalla demonikohtauksen tuon puhelun tiimoilta? 

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Dead Rats

Ne on täällä! Mun rotat eli hiustenpidennykset!  Minulla on omasta takaa mittaa hiuksissa kohtalaisesti, mutta haluan niihin lähinnä paksuutta. Tilasin hiukset ihanaisen ystäväni Riikan kautta. Riikka on luottokampaajani Parturi-Kampaamo Papeetesta Kuopiosta, luotan hänen taitoihinsa täysin ja käynkin hänen käsittelyssään aina kun mahdollista (ja jos aion täällä Lahdessa tehdä hiuksilleni jotain niin soitan ja pyydän Riikalta lupaa). Riikka tekee hiushommien lisäksi ripsien pidennyksiä, kynsiä, juhlameikkejä ja päänahkan hierontoja... Varsinainen monitaituri siis! 



Hiuksia tilatussa paketissa on tuplamäärä minun tarpeisiini, joten toinen puoli paketista jää odottamaan hääpäivää ja toinen puoli pääsee pikkujoulukäyttöön! Riikan suosituksesta tilattiin erittäin laadukasta hiusta klipseillä ja hieman vaaleammassa ruskean sävyssä, jotta se olisi helpompi tarvittaessa sävyttää oikean väriseksi. Päädyin ottamaan 60cm pidennykset, koska 45 senttinen pidennys olisi luultavasti ehtinyt käydä liian lyhyeksi hääpäivään mennessä. 

(Armottoman huonolaatuista todistusaineistoa)


Kun mietin hääpäivää ei tule kysymykseenkään, että kukaan muu laittaisi hiuksiani, kynsiäni tai meikkejäni kuin Riikka. Aloitetaankin kampausten ja meikin testaamiset varmaan aika varhaisessa vaiheessa! Odotan testejä niin innolla!
Papeeten facebook-sivuilta voi käydä katsomassa kuvia tyttöjen tuotoksista! Meillä on suunnitelmissa kehittää teille lukijoille jonkunlainen alennuskin Papeeteen! Jee!



Toteutettu yhteistyössä Parturi-Kampaamo Papeeten kanssa