perjantai 14. helmikuuta 2014

Glitz & Glam

Joko teillä tulee nämä hääkimppuhommelit korvista ulos? Tuntuu, etten mä paljon muusta nykyään kirjoittele kun tuosta DIY-painajaisesta. Korukimppu on ottanut taas harppauksen eteen päin kun kiinakaverini lähettämät helyt saapuivat minulle eilen!

Siinä ne nyt ovat: 24 kappaletta simppeleita helmipinnejä, 12 kappaletta timantein reunustettuja pinnejä...


...ja 24 kappaletta erilaisia rintakoruja. 


Näistä pitäisi siis jotain saada aikaiseksi. Olin ajatellut tökkiä kukat ja muut härpäkkeet kukkasieneen, mutta äidin viisaiden pointtien jälkeen päätin jättää sen käyttämättä. Liiman kanssa ährääminen ja sitä kautta kertalaakista onnistuminen ei vaan ole mun juttuja. Ja luultavasti päättyisi siihen, että minä, kukat korut ja koirat olisi siinä kuumaliimassa. Päätin siis, että sidon kimpun ihan tavallisesti.  Sommittelinkin kukkia jo vähän toisiinsa ja kyllä on pakko itsekin sanoa, että hyvä siitä tulee. Rintaneulat ja pinnit ajattelin kimputtaa rautalangan avulla. Siitä sitten lisää myöhemmin! 


En halua ripotella blingiä joka puolelle kimppua vaan sommitella ne aaltomaiseksi tai ryppääksi jommalle kummalle puolelle. Hakusessa siis hillitty, mutta kaunis lopputulos... Saas nähdä!



Meinaatteko muut morsiot askarrella omat kimppunne? ...Näyttääkö tämä mun projekti ihan toivottomalta?! 


Hyvää Ystävänpäivää!


8 kommenttia:

  1. Mähän lupasin sulle FB:ssä tehä.. Ilmottele jos menee katastrooffiks.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukahan siellä nyt huutelee?...mun yövuoroaivot ei toimi! :))

      Poista
  2. Hyvä siitä tulee! Aikoinaan eräs kaverini suunnitteli lamaaikana 90 -luvulla tekevänsä hääkimppunsa sukkahousukukista... Eli rautalanka taivutetaan lenkiksi ja siihen pingotetaan värillistä sukkahousua ja kas -saadaan terälehti! Sit nää lehdet vaan kootaan ruusuksi ja tyvi peitetään kukkateipilla. Ajatus oli ihan kaunis ja taloudellinen, värkitkin oli jo hommattu, mutta osoittautui että siitä tuli aivan liian painava. Sitä rautalankaa meni metritolkulla...

    Sun idea on kyllä kivempi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuullostaapa työläälle! Tää mun systeemi on kyllä superhelppo! ...ja kevyt... ;)

      Poista
  3. Voisit tehä mullekin. Mulla on peukalo keskellä kämmentä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä minkälaisen bisneksen mä tästä vielä kehitän! ;)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Saa nähdä mitä noista loppupeleissä saa aikaseks :))

      Poista

Kiitos kommentistasi <3