maanantai 28. huhtikuuta 2014

Mitä kuuluu mun FitBride-projektille?

Nämä kaikki tekstit alkaa samalla tavalla. "Muuten menee oikein hyvin, mutta mun koira kuoli ja oon ihan paskana" - mutta niin se vaan on. 


Projekti pyöri hyvin siihen asti kun Oskari sairastui. Menin eteenpäin kuin höyryjuna. Kilojakin oli lähtenyt melkein 13. Kun Oskari sai keuhkosyöpädiagnoosin ja muutaman päivän elinaikaa, jäi eläinlääkärin vastaan otolle räkänenäliinojen mukana myös mun ruokahalu. Ensin en syönyt mitään. Sitten söin pullaa. Ja sitten söin aivan kaikkea. Ja paljon. Kun on vaikka viikon syömättä ns kunnon ruokaa ja elää höttöhiilarilla on hirveän helppo käpertyä surupeittoon ja suklaalevyyn vaikkapa sen tonnikala-vihreäpapu-sörsselin sijaan.

01/2014 - 04/2014

...tykkäsin tankkauspäivän jälkeen hiilareista. Silloin ne meni vielä oikeaan paikkaan. Nyt ne menee makkaraan.


Kaksi viikkoa oli kaiken kaikkiaan salilta pois. Syöminen ja treenaamattomuus paistaa ulkoasusta kilometrien päähän ja painaa henkisesti niskassa ainakin tonnin. Nyt olen treenirytmiin päässyt mukaan, mutta ruokien kanssa käydään edelleen taistelua. Vaakalle en juuri ole uskaltanut astua, mutta arvelisin farkkujen vyötärön kirraamisesta että kiloja on tullut takaisin pari-kolme. Ja sekös suoraan sanottuna vituttaa. 



Pöhö-Pötsi tässä päivää!

Miksi ei sitten palata ruotuun ja syödä grammalleen ohjeen mukaan niinkuin ennenkin? Senku tietäis. Nyt pitäisi tehdä todellinen ryhti liike, preppailla ruuat pariksi päiväksi valmiiksi ja alkaa tosi toimiin. Onneksi minulla on maailman ihanin valmentaja Johanna, joka tiettyyn pisteeseen ymmärtää, mutta toisaalta osaa vaatiakin minulta paljon. Eniten pelkään, että tuotan hänelle toilailuillani pettymyksen kuin että tuottaisin pettymyksen itselleni.


Tiedostan kyllä että peliä ei ole menetetty. Mulla on täysi usko ja luotto siihen, että tulen olemaan elämäni kunnossa häissäni. Tavoitepaino jonka häihin olin asettanut paukkui siis rikki jo ennen Oskarin sairastumista... eli ei hätäpäivää - tässä puhutaan siis nyt max viidestä miinus kilosta... Mutta kuten tiedätte "nälkä kasvaa syödessä" ja tavoitefysiikka muuttuu koko ajan kireämmäksi ja kireämmäksi. Nyt vaan pitäisi ymmärtää se, ettei se ketään palvele että syö joka päivä suklaata. Tai että ei se Osku tule takaisin vaikka mä hukuttaisin itteni mäkkärin pirtelöön. 




Surun suhteen tässä välissä mulla meni jo paremmin, mutta tällä viikolla pariin otteeseen olen pärähtänyt ihan yhtä-äkkiä itkemään. Sissin kanssa oltiin metsälenkillä ja jotenkin oli koko ajan sellainen tunne, että"kohta se tulee tuolta kukkulan takaa" ja kun tajuaa, että "hitot se mitään tule" niin iski ihan lohduton olo. Onneksi ehdin ennen Oskun kuolemaa ottaa jäljennökset sen tassusta. Nyt se on aina mun mukana (sydän). 




Pitää kiittää kyllä KAIKKIA rakkaita siitä, että olette kestäneet mun dieettihöpötyksiä ja nyt tätä suruaikaa. 



Tää yks ja monet monet muut <3

Tällaisina hetkinä sitä vaan on loppupeleissä niin kiitollinen siitä miten elämä on kuljettanut ja minkälaisia ihmisiä se on mukaan antanut. Kaikesta huolimatta - tästä tulee minun vuoteni.

16 kommenttia:

  1. Voi ei. :( <3 Surra saa ja pitääkin. Älä stressaa syömisistä ja liikkumisesta liikaa. :/ Kyllä se sitten ajan kanssa helpottuu. Jaksamisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ihanainen<3 se on kummallinen homma tuo suru: tulee ja menee miten sattuu.

      Vähän liian pitkälle tämä tunteisiin mässäily on mennyt - mutta kyllä täältä vielä noustaan ja palataan siihen vanhaan kunnon ruotuun :D

      Poista
  2. Meidän pepi kuoli kaksi vuotta sitten ja vieläkin aamulla, kun herään kuulen sen tassujen rapinan laminaattia vasten. Anna surulle aikaa ja itsellesi. Minä vieläkin kerran kuussa itken rakkaan koirani perään ja mietin olisinko voinut tehdä vielä jotain muuta, jotain enemmän.
    Hurjasti voimia ja jaksamista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että :( Se on jännä miten kovasti ne nuo karvalapset elämään vaikuttaa... <3 Kyllä minäkin aina kun ruokaa tippuu lattialle niin meinaan Oskua huutaa... varmaan teen sitä lopun ikääni :) Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  3. Täällä on kans dieetit ja salit revennyt käsiin...ja mulla ei ole edes mitään painavaa syytä siihen. Sure rauhassa ja itke ne kyyneleet kuiviksi, jossain välissä sitä huomaa miten sitä itkua ei enää riitä, ja jaksaa alkaa muistaa niitä asioita hymyssä suin. Jaksuja sinne ja isosti tsemppiä treenailuun. Sä olet tehnyt jo lyhyessä ajassa aivan mahtavan työn kroppasi suhteen, että helposti sä alat saamaan taas tuloksia kun saat pään ja motivaation kunnolla mukaan. Ihan varmasti!! :)

    VastaaPoista
  4. Heeei, sähän treenaat Fressillä!! :) Kelpaisko saliseura? ;)
    Tsemppiä suruajan kanssa, ei oo helppoa. Meidän perheen koira kuoli kesken pahimman murkkuiän, ja vielä reippaasti yli kolmen vuoden päästä itkin, että miks sen piti kuolla.. Vieläkin itkettää. Ja ärsyttää, kun mies ei tykkää yhtään koirista. Vaikka vielä joskus sellaisen hankinkin, sano tuo toinen mitä vaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten joku ei voi tykätä koirista! ;) Tule nykäsemään hihasta jos bongaat mut salilta!

      Poista
  5. Saat varmasti kilosi pois ja itsesi timmilsi morsiameksi, upeaa tuo kehitys on ollut!:) anna itsellesi armoa surra ja sitten täysillä kun kroppa ja mieli valmis! Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei tämä surkuttelu sillä suklaalla mennyt ohi niin kokeillaan helpottaisiko se treenaamisella ;) Ainakin saa ajatukset muualle! :)

      Poista
  6. Itku helpottaa, joten itke kun itkettää. Surra saa ja pitää. Sä olet tehnyt aivan mieletöntä työtä kroppasi eteen, joten tämän kaltainen synkempi vaihe elämässä ei sun suunnitelmia itsesi suhteen pilaa. Voimia surun keskelle ja tsemppiä treeneihin. Ota oma aikasi<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni <3 Kyllä tämä tästä, ei tähän mikään kaadu! Buustaantuupahan aineenvaihdunta ku tankkaa kunnolla välillä hahahhaha ;)

      Poista
  7. Ihan inhimillistä, että suru tekee tehtävänsä. Ennemminkin olisi outoa, jos se ei mitenkään vaikuttaisi elämiseen ja olemiseen. <3 Nyt vaan samalla draivilla eteenpäin, olet tehnyt ihan hullusti nyt jo töitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Täällä ollaan ihan apinanraivoissaan menty tämä viikko ja tulosta tulee! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3