lauantai 16. elokuuta 2014

It's still on!

Viime talvi ja kevät olivat minulla hääsuunnittelun kulta-aikaa. Intoa puhkuen sain valtavan suuren osan suunnittelusta tehtyä, varattua hääpaikan ja kirkon sekä ostettua kaikki koristeet häitä varten. Kesäkuun mukana tuli (ne pirun) helteet, jotka saa minut muutenkin nuuduksiin ja hölläsin häähommista ihan tietoisesti. Minä vaivun kesäksi aina johonkin ihme koomaan. Minulla on aina kuuma ja hiuset hiestä märkänä vaikka vain istuisin varjossa. Iho on nihkeä, olo on nuutunut. Haluaisin vain rakentaa pesän eteiseen ilmalämpöpumpun alle ja nukkua siinä syksyyn saakka. Kesän aikana on tehty ainoastaan yksi iso hankinta (Facebookin seuraajat jo tietääkin...) häitä varten, mutta ei juurikaan muuta. Nyt kun ilmat viilenevät ja kesäriennot alkavat olla viittä vaille valmiita huomaan, että hääjututkin hiipivät takaisin mieleen. Blogi siis herää jälleen eloon!

Tässä minä ja Sissi näytetään pyllyä epäilijöille, jotka luulitte että blogi on kuopattu ja häät peruttu 

Tein tässä kesän aikana kyllä yhden mahtavan pikkulöydön! Olen siis etsiskellyt pahvisia tarjoilukuppeja häitä varten jo useamman kuukauden ajan. Ongelmaksi on muodostunut lähinnä se, että kupit joita on ollut tarjolla, ovat olleet joko a) liian isoja b) liian pieniä c) väärän värisiä d) rumia e) kalliita . Kuolasin eräässä sisustusliikkeessäkin melkein täydellisten kippojen perään, mutta suolainen hinta (ja väärä väri) pisti kapuloista rattaisiin (noin euron kipale). 

Eräs päivä sitten satuin Prisman kertakäyttöastia osastolle ja mitä vanhat silmäni näkevätkään...


Kuten kunnon hirviömorsiammen kuuluu rynnistin hyllyä kohti ja aloin lappaa kippoja kärryyn. Kymmenen kippoa hintaan 89 senttiä. Kahdeksankymmentäyhdeksänsenttiä!!! Minä huusin hoosiannaa, kukkaro huusi hallelujaa ja muut asiakkaan katsoivat pimeäksi kun tämä "soon to be rouva" lappaa paketti toisensa jälkeen kärryyn iiihania, raidallisia pikkuisia kipposia. Myös Sulhon ilme oli ikuistamisen arvoinen kun kannoin näitä muovikassillisen kotiin...


Siinä ne nyt on. Meidän kipot. Se, mitä niiden sisällöksi tulee saa vielä jäädä salaisuudeksi...


Täällä siis ollaan! Beware, Bridezilla is back!

2 kommenttia:

  1. Onpa suloisia nuo kipot! Täytyykin käydä kurkkaamassa tuossa meidän lähiprismassa jos sieltä löytyis samanlaisia!
    Ja ihanaa että päivitit taas :) Jään innolla odottamaan lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän lähi-Prismalla ei ollut noita kippoja (olisin hamstrannut lisää). Pitänee tehdä reissu toiselle (isommalle) Prismalle vielä.. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3