maanantai 24. marraskuuta 2014

Häähumua

Vietettiin lauantaina ruhtinaalliset puolitoista tuntia laatuaikaa Kaasoseni kanssa ennen minun iltavuoroa. Otettiin nimittäin suunnaksi oman kylän häämessut!

Yritä tuon kanssa nyt sitten käyttäytyä asiallisesti.
Lahden messut oli pienet. Oikeastaan tosi pienet. Ainoa vertailupinta minulle on vajaan vuoden takaiset Tampereen jättimessut, joten kontrasti oli aika suuri. Tampereen messuilta minulle ei jäänyt käteen muuta kuin kasa esitteitä, joilla en loppuunsa tehnyt yhtään mitään. Ideoihin sain kyllä vahvistusta, mutta konkreettisesti  hanskaan ei jäänyt mitään. Ei siksi, etteikö siellä potentiaalisuutta olisi ollut vaan siksi, että kaikki oli niin pirun kaukana. Turha kai se on hekumoida Tamperelaisia pitopalveluita tai ihastella Pirkanmaan parhaita juhlapaikkoja. 

Lahden messuilla oli siis melko vähän näytteille asettajia. Ei varmasti ylläri kun sanoin jo kahdesti, että messut oli pienet.. mutta paikalle oli tullut paljon paikallisia yrittäjiä. Jos olisin ollut hääsuunnitelmien alkutaipaleella niin remmiin olisi varmasti löytynyt niin juhlapaikka, pitopalvelu, valokuvaaja... Tarjolla oli siis kaikkea hypoxista, hampaiden valkaisuun, alusvaatteisiin ja manikyyreihin. Ja napattiin mukaan ilmaiset Tallinnan risteilytkin! Ei huono!





Messuilla oli ihana moikata Glamour Lahden Jennyä ja jutella vähän pukujuttuja. Jenny taas kerran sai mun mieltäni rauhoiteltua, kiitos siitä! Glamourilla oli messuilla kun ollaan niin arvonnat pystyssä eli nyt sitten kaikki sormet ja varpaat ristiin että Sulho voittaisi sieltä vuokrapuvun! 



Häämessuilla tapasin myös ihastuttavan Paulan, ihan livenä! Paula on auttanut meitä hääbändin metsästämisessä - suurkiitos siitä! Paulan kanssa treffataan lähiaikoina oikein ajan kanssa ja katsotaan mitä jännää saataisiin yhdessä kehiteltyä! I-h-a-n-a-a! Mä todellakin tarvitsen nyt tähän jonkun jolla on kokemusta tästä kaikesta. Muuten mulla puhkee päästä suoni. 


Messut oli päällä väijyvästä iltavuorosta huolimatta pyörähtämisen arvoiset. Harmittaa etten nähnyt lavaesitystä... Työt pilaa taas kaiken ;) Nyy kuumottaisi entistä enemmän pyörähtää Tampereen messuilla!

Facebookin puolella hieman jo vähän vinkkailinkin, että messureissu oli hankintojenkin puolesta antoisa... Nimittäin yksi erittäin tärkeä pala loksahti paikalleen! Arvaatteko mikä?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3