lauantai 27. joulukuuta 2014

Tatuoitu morsian


Mitä mieltä te olette? Sopiiko tatuoinnit morsiamelle? 


Itse olen tehnyt tietoisen päätöksen lykätä sellaisten tatuointien hankintaa jotka näkyisivät hääpäivänä. Minulla on kuva selässä ja toinen nilkassa, mutta ne jäävät somasti mekon alle piiloon. Miksi? Koska ne eivät vain sovi minun unelmieni häihin.

Tässä häiden ohi menoa odotellessa kuvakuume on vain kasvanut. Luulen, että päädytään Sulhon kanssa näyttämään kuta kuinkin heiltä...



 ... Paitsi, että Sulholla ei ole hiuksia. Ei nyt, eikä tuskin koskaan.

Minusta nuo kuvien pariskunnat on jotenkin hellyyttäviä. En malta odottaa, että olen vanha, ryppyinen ja säästän eläkkeestä osan joka kuukausi uusia tatuointeja varten. Meille molemmille.


Iih <3




Kuvat pöllitty Pinterestistä

8 kommenttia:

  1. Oikeastaan mun kaikki tatuoinnit on sellaisia jotka tulee näkymään hääpäivänä.. Niskassa, olkapäässä, ranteessa ja pohkeessa, toki tuo jalan kuva peittyy helman alle. Myös miehellä on pari kuvaa mutta ne jäävät puvun alle piiloon. Mulle ei oo tullut mieleen että omiani pitäisi jotenkin peitellä hääpäivänä, ne ovat osa mua ja saavat näkyä. En oo muutenkaan ns. klassisen kaunis tyyppi vaan pikemminkin persoonallinen, tatuointien lisäksi löytyy myös pari lävistystä, joista näkyvällä paikalla oleva huulikoru "madonna" on kyllä mahdollisimman pieni ja siro. Kyllä tatuoinnit mun mielestä sopii morsiamelle, varmaan ne on monelle sellaiselle joilla niitä paljon on tosi tärkeitä. Itse en lähtisi muutenkaan tatuoimaan esim. koko kättä peittoon tai mitään kasvoihin tai kaulaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, lävistykset! Haaveilen salaisesti microdermaaleista niskaan. Ja kielilävistystä. Ja, ja, ja.... Kaulatatuoinnit on mun mielestä ihania, mutta itselle en kyllä pelkästään työn takia voisi ottaa :/

      Mun mielestä ehdottomasti kuvat käy muille morsiammille, kuten nuo kuvien morsiamet todistavat - itse en vaan halua niiden näkyvän :)

      Poista
  2. Haha,hassua et sulla on tollainen mielipide,jotenkin muitten tekstien perusteella olisin voinut kuvitella että mielipiteesi olisi täysin päinvastainen :D itse olen tatuoitu nainen ja ylpeä kuvistani! Toinen käteni ja olkapääni ovat tatuoitu ja aijon antaa kaikkien kuvieni näkyä hääpäivänämme vaikka tiedän että kaikki kutsutut eivät niistä pidä,mutta ilman tatuointejani minä en olisi minä. Tuntisin oloni todennäköisesti todella epävarmaksi! Ja jos rahasta ei olisi kiinni niin tatuointeja olisi varmasti vielä enemmän häihin mennessä. Niin ja myös mieheni on tatuoitu eli vanhoina olemme toivottavasti juuri kuin nuo kuvien mummot ja papat! :D ainiin ja olimme jopa harkinneet häihimme ''temporary tattoo stationia'',mutta idea kaatui tilan puutteeseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä osaan yllättää! ;) itse haaveilen seuraavaksi jalan värittämistä... Ahhh, en malta odottaa! Hihakin ois kiva!

      Meillekin suunniteltiin vieraslahjoiksi noita siirtotatskoja mutta sitten ne jotenkin jäi :)

      Poista
  3. Minun lavassa oleva kuvani saa näkyä, ajattelin jopa koristella sen jollain timangeilla!
    Edes kirkkoon en ajatellut mitään boleroa laittaa, enhän minä jumalaankaan usko, joten ketä se sitten siellä kirkossakaan haittaa?
    Sukulaiset ovat nähneet kuvan ennekin, joten tuskin onnistun järkyttämään ketään. Harmi. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahahah sinä senki ihana! Btw, En minäkään muuten kirkkoon laita mitään hartioita peittävää.. Toivottasti en syty tuleen! ;)

      Peeäs timagit kuullostaa mahtavilta!

      Poista
  4. Täälläkin on sen verta iso tatska käsivarressa, että saisi pukeutua aika peittävästi jos sen haluaisi peittää. Alkaa etuolkapäästä, jatkuu pitkälle taakse ja tulee käsivarressakin kyynärtaipeeseen asti. Mulle tulee olkaimeton puku, jotta koko komeus näkyisi. Mahdollisesti vedetään vähän hileitä koristeeksi, mutta katsotaan nyt josko vaikka ihan vaan rasvaaminen riittäisi :D Sillon kun tatskat on täysin kantajaansa niin musta ne saa näkyä, mutta ymmärrän kyllä miksei sellaisia haluaisi juuri ennen häitä ottaa. Meneehän siinä oma hetki ennenkuin kuva on osa itseä, olisi kurja jos tatska olisi itselle vieras.
    Mulla oli vielä pari viikkoa sitten rintakehässä microdermal, josta olin haaveillut kauan että se olisi ihan täydellinen kruunaus hääpuvulle. Harmi vaan että se kasvoi ulos alle vuodessa. Nyt mulla on komea arpi siinä kruunaamassa puvun :) Tai lähinnä se näyttää nyt joltain tosi friikiltä luomelta... Kannattaa sitä microdermalia oikeasti miettiä, mulla se ei ollut millään lailla tiellä, mutta se oli silti lähes tulkoon joka päiväinen murhe. Millon sitä painoi kaulaliina, millon paidan nappi, millon kissa oli tökkässy sitä ja se kipuili.. Aina oli jotain. Siksi se varmaan ulos kasvoikin, sekä ehkä myös siksi että rinnat liikutti sitä yöllä nukkuessa niin paljon... Jos olisin tiennyt mikä kohtalo sitä odottaa, olisin jättänyt ottamatta, mutta tehty mikä tehty - arvet kertoo elämästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmikseni en noista microdermaleista ole kuullut mitään hyvää. Ikinä. Kaikki niiden kanssa on kamppailleet ja lopulta luovuttaneet. Pitää varmaan haudata se haave siis :))

      Tuo on "kuvan tuntuminen vieraalta" on tosi totta. Nilkassa ennenstään olevaan kuvatukseen lisättiin riikinkukon sulka kesällä ja nyt se alkaa tuntua "omalta". Selässä oleva tatuointi on henkilökohtainen ja rakas, mutta sijainnista johtuen harvoin näkösällä.. sen takia sen olemassa olokin usein unohtuu :)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3