maanantai 22. joulukuuta 2014

Tunteisiin

Marjaliisa Vähä-Välimäki ja Pekka Taka-Tuikkari ovat menossa naimisiin. Marjaliisan isoukki on tullut jostain kaukaa kävellen tänne asti. Sukunimi ei  siis isoukin kärsimysten ja känsäisten jalkojen takia saa kuolla, mutta Marjaliisa haluaa tuntea yhteneväisyyttä rakkaaseensa myös jakamalla yhteisen sukunimen. Pekka ei taas voi Taka-Tuikkarista luopua ihan vaan siksi, ettei mies voi ottaa hänen mielestään naisen sukunimeä. Kun ei vaan voi. Syntyy perheriita. 

Pappi kysyy ja Marjaliisa ja Pekka molemmat "tahtovat". Nimiriitakin on saatu selvyyteen. He ovat tästä kauniista päivästä lähtien Marjaliisa Vähä-Välimäki-Taka-Tuikkari ja Pekka Taka-Tuikkari. Kyllä. Miettikääpä sitä postilaatikkoa.

Taka-Tuikkari
Vähä-Välimäki-Taka-Tuikkari
Ei mainoksia
Ei ilmaisjakelua
Kiitos!


Entäs Marjaliisan sähköpostiosoitetta. Sehän on tietysti Marjaliisa.vaha-valimaki-taka-tuikkari@ketaaneikiinnosta.fi. Marjaliisa ei tule koskaan saamaan ainuttakaan sähköpostia, koska kukaan ei onnistu lataamaan tuota hirviötä ikinä oikein minnekään. Edes Viagra-mainokset ei löydä Marjaliisaa. Ja siitä se saa syyttää ihan itseään. 

Onhan näitä. Jantunen-Pöntinen, Möttönen-Virtanen, Mäentaus-Mäkinen, Sorsa-Sievinen, Pekkanen-Mikkonen. Oikeesti. Ei ku vaan kaikki yhteen somaan nippuun!





Toisille se, että naimisiin mennessä nimi muuttuu on hirveä tragedia. Ymmärrän hirvittävän hyvin sellaisia joiden sukunimi on Von Af Gallen Svinhufvud ja jotka ovat viimeisiä oljenkorsia sukunimen säilymiselle, mutta piruvie jos sun sukunimi on esimerkiksi Sikanen tai Kankkunen niin miksi siinä pitää kaksin käsin roikkua? Tai Korhonen, Tai Virtanen. TEITÄ ON YHTEENSÄ VIISIKYMMENTÄTUHATTA. Moloja on Suomessa KUUSI. Sikiöitäkin vain vajaa 400! Molot ja Sikiöt säilyttäkööt rauhassa sukunimensä ihan missä vaan tilanteessa - haluaisin nähdä teidät runsaslukuisempana kuin koskaan! Kuinka eeppistä muuten olisi jos sukunimi olisi Molo-Sikiö? Lerssi, Heijari ja Kivessilta ovat myös ihka-aitoja suomalaisia sukunimiä... Tarvitseeko sanoa muuta?
 

Toisaalta, eikös sitä miehelle luvata olla rinnalla hyvässä (sukunimessä) kuin pahassakin (sukunimessä)? Minulle on itselleni on ihan ääääärimmäisen tärkeää vaihtaa sukunimeäni. Miksi? En tiedä. On vaan. Se on oikeasti se ainoa asia joka varmasti siitä päivästä jää ainiaaksi itselle. Puvun voi myydä, sormus voi hävitä, kukat lakastuu ja valokuvat vaikka palaa poroksi. Tai nykypäivänä varmemmin poksahtaa kovalevy tietokoneesta, mutta kuitenkin - Sukunimi on ja pysyy. En malta odottaa, että minusta tulee Rouva N.N!


Menikö kenties taas pienesti tunteisiin? 




Meneekö muilla?

26 kommenttia:

  1. Mä olin aina ajatellut että en vaihda tyttönimeäni pois, enkä ota tuplanimeä. Sukunimeni on Suomessa harvinainen (Irlannista lähtöisin), meitä on joku sata sillä nimellä. Tosin, nyt olen kuitenkin päättänyt että otan tuplanimen, molemmilla harvinaiset sukunimet ja lyhyet, mieheni sukunimi vielä harvinaisempi kuin minun. Kaiken lisäksi sointuu todella hyvin yhteen eikä tarkoita mitään perverssiä :) :) Itse jotenkin koen että olen nyt ollut yli 30 vuotta minä, ja nimeni on osa minua, ei tunnu luontevalta kokonaan vaihtaa. Niin ja kaiken lisäksi etunimeni ei välttämättä soinnu ihan vaan suomenkielisen sukunimen kanssa niin yhdessä sen parempi!
    -Malena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvät ja riittävät perustelut! Lupa tuplanimeen myönnetty ;)))

      Poista
  2. En vaihda sukunimeäni siksi, koska äitini osoitti äärimmäistä rohkeutta ja vahvuutta kun vaihtoi sen isäni nimestä omaansa kun olin neljän vanha. Sen tarkemmin yksityiskohtiin tässä menemättä. Mutta siis kunnioituksesta äitiäni kohtaan ja muistutuksena pysyn aina perus LA-päätteisenä, mutta ehkä otan väliviiva nimen. Riippuu miltä silloin tuntuu:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän kahden nimistä tulis kyllä ihan siedettävä yhdistelmä ;) Saisin varmaan sähköpostit tulemaan perille 75% ajasta.

      Poista
  3. Minäkin olen valinnut tuplanimen. Sekä minulla että miehelläni on harvinaiset sukunimet, joten aikamoinen yhdistelmähän siitä tulee. Miehen nimen ottaminen meidän tapauksessa tarkoittaisi hänen isänsä sukuun liittymistä, sillä äidilläkin on eri sukunimi, eikä siihen sukuun liittyminen herätä kovin suurta innostusta sattuneista syistä. Lisäksi minun perheessä kaikilla on sama sukunimi, nimi joka on minulle todella tärkeä ja josta haluan pitää kiinni. Haluan kuitenkin, että meidät nähdään avioparina, joten kaiken tämän takia tuplanimi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoinen yhdistelmä? :) toivottavasti jotain alle kolmella väliviivalla ;) Nuo sukusotkut ei oo kyllä kivoja... Mutta hyvä että oot päässy selvyyteen kutenkin? Eikös tuplanimissä lapsille tule vain isän sukunimi? Ei tuplanimeä? Vai saako senkin kanssa säätää miten tykkää?

      Poista
  4. Aina on ollut selvää, että otan miehen sukunimen, ihan vaan koska niin kuuluu tehdä :D En sitten tiiä jos mulla olis kovinkin harvinainen, oisko tilanne toinen mutta tällä hetkellä meillä molemmilla on aika yleinen sukunimi niin miksen voisi ottaa miehen nimeä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä :) sanokoot vanhanaikaiseksi mutta "niin minustakin kuuluu tehdä" :)

      Poista
  5. Minä otin oikein mielelläni mieheni sukunimen, sillä sain paljon kauniimman sukunimen kuin mitä tyttönimeni on! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot onnentyttö! Mullekin tulee kyllä oikein kauniisti spiva nimi, ainakin omasta mielestäni :)

      Poista
  6. Jos ihminen on muodostanut identiteetinsä nimelleen tai esimerkiksi konkreettisesti tehnyt nykyisellä nimellään julkaisuja, on täysin ymmärrettävää ettei sitä tahdo vaihtaa. Lähinnä itse ihmettelen, miksi nimi pitäisi ehdointahdoin vaihtaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin että jos on nimellään tehnyt uraa niin se hankaloittaa asioita. Paitsi voihan silloin käyttää taiteilijanimeä? Emmä näistä ymmärrä... Eikä oma identiteettini ole mitenkään kyllä sukunimen varassa eli en voi samaistua :)

      Poista
  7. Minun sukunimeni on täällä päin suomea harvinainen ja koen sen olevan niin iso osa minua, että en halua sitä vaihtaa.
    Ilmoitin miehelle, että en ota hänen nimeään ja hän ei halunnut vaihtaa omaansa, joten pidämme siis molemmat omamme.
    Ihanaa, ei tarvitse taas teettää uutta etupaneelia postilaatikkoon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain hyvääkin siis! Minä en taas malta odottaa että saadaan uusi nimikyltti teetettyä :D

      Poista
  8. Tämä teksti on kyllä erittäin nokkelasti kirjoitettu! Se nauratti minua ihan ääneen, ja olen hauskuuttanut sillä myös kanssaihmisiä lukemalla parhaita pätkiä heille. Minun on niin kovin helppo samaistua kirjoitukseen, koska itse en koskaan ikinä ottaisi yhdistelmänimeä. Johtuen siitä, että oma sukunimeni on pitkä ja vieläpä nen-loppuinen. Lisäksi yhdistelmänimet on vaan... turhia. Yksi riittää ihan hyvin. Niin kauan kuin olen jotain sukunimen vaihtamisesta avioliiton solmimisen yhteydessä ymmärtänyt, olen ollut aina tätä samaa mieltä. Olen myös aina ollut sitä mieltä, että otan mieheni nimen mikäli se ei ole mikään älytön, esim. Mämmi tai Mällinen. Ja nyt kun asia on ajankohtainen, minusta tuntuu todella tärkeältä ottaa miehen nimi, sillä se luo yhteenkuuluvuuden tunteen ja siitä kaikki ainakin tietää, että olemme naimisissa. Olen puhunut. Aamen. Kiitos ja anteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Ja kiitos että puhuit! :) Ihanaa että joku samaistuukin ;)

      Poista
  9. Mulle on ollut alusta asti selvää että otan mieheni sukunimen. Kai sitä on jotenkin vanhanaikainen kun ei osaa edes ajatella muuta vaihtoehtoa.. Yhdistelmääkään en ole harkinnut jo pelkästään siitä syystä että mun etunimi on kaksiosainen ja senkin kanssa tulee sekaannuksia, saati sitten jos sukunimi olisi yhdistelmä. Ja oma sukunimeni on pitkä ja nen-loppuinen, eli menisi tosi vaikeaksi ja ehkä jopa vähän huvittavaksi kun tehtäisiin tuosta kaikesta yhdistelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etunimi-nimi Sukunimi-Sukunimi. Juuuueiiii ois heleppoo :))

      Poista
  10. Akateemisessa maailmassa ei käytetä taiteilijanimiä. Ja mitä sitten jos joku on Korhonen-Virtanen, mautonta arvostelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai siinä mitään mutta itselle en ottaisi. Kaippa sitä akateemikot kautta aikojen menneet naimisiin ja vaihtaneet nimeään ja silti menestyneet :) hyvvee joulua just sulle! :)

      Poista
  11. Samoin :D Ps. Akateemikkoja ei kovin paljoa löydy.

    VastaaPoista
  12. Meillä miehellä on nimenomaan toinen Suomen yleisimmistä sukunimistä, jaiks. Facebookissa lisäsin oman nimeni perään mieheni sukunimen ja osumia tuli kymmeniä. Tällä hetkellä olen ainutlaatuinen koko Suomessa. Silti mietin vaihdanko nimeni vai ei. Yhdistelmänimeä en ainakaan ota, koska molemmilla on aika pitkä sukunimi.. Lisäksi luon uraa tällä hetkellä toimittajana, joten jos vaihdan sukunimeni todella tavalliseen, muistaako kukaan minua? Nää on näitä ikuisuuskysymyksiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon tullu siihen tulokseen että pääsen itse tosi helpolla. Tavisnimestä toiseen, eikä mitään elämässä saavutettuna mikä menisi savuna ilmaan jos nimi vaihtuu. Ihanaa olla pulliainen! ;))))

      Uskon, että mietityttää tuo sun kuvio! Toivottavasti sulla on aikaa miettiä mitä teet ettei tarvii tehdä hätiköityjä päätöksiä!

      Poista
  13. Meitä on Suomessa noin 50, joten ajatellut vaihtaa uniikkia nimeäni nimeen, joita on ehkä 1000 muutakin :--D Miehen sukunimi kuuluu 10 yleisimpään... Eikä se yhdistelmänimikään houkuta!

    VastaaPoista
  14. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  15. Ei helvetti löysin sun Blogin kun tässä itekin suunnittelen häitä ja oon niiiin nauranut TÖISSÄ ääneen kun istun tässä kahvitauolla:D:D:D:D: oot kyllä huikee !!!!! Ja joo itse vaihdan sukunimeni miehen nimeen!! Äidilläni on oma nimensä ja isäni nimi ja se on niin pitkä ja rasittava kirjoittaa että en todellakaan halua ite tehdä niin:D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3