tiistai 6. tammikuuta 2015

Polttarit HopLopissa koko perheen voimin

Yhteispolttarit. Miksi? En ymmärrä. En yhtään. En ymmärrä kuka sellaiset edes haluaisi. Eikös polttareiden idea ole rellestää tyttö- TAI poikaporukassa? Yhteispolttareita perustellaan usein  yhteneväisellä kaveriporukalla. Entä sitten? Luonnollistahan se on, että jos pari on iänkuunpäivän ollut yhdessä, että kaveritkin on yhteisiä. En minä silti nuita meidän poikia minun polttareihini haluaisi. Saatika sitten Sulhoa. 


Kaiken lisäksi usein miesten unelma polttarit  ja naisten unelmapolttarit on ihan eri asia. Noh, siellä nyt sitten puolesta puhujat sanoo että voihan sitä osan päivästä kulkea omia teitään - jos sitten vaikka illalla juhlii yhdessä. Miksi? Eikö sitä ennätä siinä Sulhossa roikkua kun takiainen lopun ikäänsä? Ettei yhtä iltaa malta olla irti toisesta? Pelottaisiko että Sulho näkee vaikka paljasta pintaa strippiluolassa? Nostaisiko mustasukkainen kontrollifriikki kenties päätään?  "Mun mies on mun paras kaveri ja haluan että se on mukana mun tärkeässä päivässä". "Teemme aina kaiken yhdessä ja sen myös tietää kaikki! Kumpikaan ei kestä sitä, että joutuisi olemaan erossa toisesta" MITVIT. Luin tämmöisiä netin keskustelupalstalta. ENKÄ VIELÄKÄÄN YMMÄRRÄ. Kannattaisiko jo miettiä koko naimisiin menoa jos on noin mustasukkainen ja ripustautuva?


Entäs nuo lapset. LAPSET. POLTTAREISSA. Vaaditaan kaasoja järjestämään päivä niin että lapsi voi olla mukana poltareissa. Ei mikään vauva vaan lapsi. Halutaan päästä kotiin nukkumaan lapsen viereen. Tiedän että toistan itseäni mutta MITVIT?! Jos se pari-kolme-neljä-viisi-vuotias mukula ei ole ollut yhtä (tahi pahimmassa tapauksessa kahta) yötä erossa rakkaasta äitistään  niin varmaan olisi korkea aika. Tai jos se kultakutri ei selviä 16 tuntia ilman äitikultaa niin johan on ihme ja kumma. Mä tunnen kuinka mun munanjohtimet puristuvat rusinoiksi ihan just nyt. 


Voisikohan olla, että äiti ei pärjää ilman lasta eikä toisinpäin? 

JA AINIIN! Sitten tämä, että pyritään kontrolloimaan toisen osapuolen polttareita. Kielletään sulhaselta se ja tämä ja tuo. Ei strippareita, extremelajeja tai alkoholia. Eli ei mitään kivaa. Eikös eräissä Satuhäissä morsian kieltänyt sulhasta juomasta polttareissaan? Parempi tossun alla kuin taivas alla? Pitäisi varmaan olla sen verran elämänkumppaniin luottoa, ettei lusikkaa tarvitse ihan joka soppaan työntää. Jos on kerta sataprosenttisen varma, että toinen osapuoli tekee ilman tiukkaa valvontaa polttareissaan jotain mitä sinä et missään nimessä sulata niin pitäisikö oikeasti miettiä sitä naimisiin menoa ihan paremman kerran. Tai jos sinun tuleva aviopuolisosi yrittää kontrolloida sinun jokaista liikettäsi ja rajoittaa elämääsi myös polttareissasi niin pitäisiköhän pakata laukut ja mennä. Aika varmasti tämä polttareiden kontrollointi on vain kirsikka sun jätskiannoksessasi. 



UGH. Olen puhunut. 

23 kommenttia:

  1. Haha aivan ihana postaus! Nauroin ihan kippurassa! Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä! Pitäähän sitä vakavalle asialle osata nauraakin! ;))

      Poista
  2. Jep, samoille polttarikeskusteluille lienee täälläkin pyöritelty päätä... Apua!! :'D Pakko myöntää, että kaikesta hyödyllisyydestään huolimatta tuolta hääryhmästä on saanut myös ihan parhaat naurut (ja epäuskoiset itkunaurut myös :D). Mulla ei mahdu kaaliin, miks pitäis olla edes tietoinen siitä, mitä miehen polttareissa tulee tapahtumaan, saatika että sitä pitäis jotenkin päästä itse määrittelemään?! Ja tuo lapsiasia... En edes alota. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oisitnvaan alottanu!!! En halua olla ainoa! :D

      Poista
  3. Mää oon ihan samaa mieltä kaikesta muusta, paitsi nuo stripparihommat vetää mulla jotenkin yli, Mut ehkä kyse on vanhoillisesta kasvatuksestani tai jotain, koen vaan tuollaiset jutut jotenkin ällöttävinä enkä haluais että mies sellasiin osallistuu. Onneksi ei haluakaan osallistua, joten meillä ei siitä tule riitaa, kun molemmilla on yhtä "vanhanaikaset" arvot ;)
    Minusta se ei vaan oo ok, jos alaston nainen tulee tanssimaan mieheni syliin. Ei vaan ole. Vaikka se olis hupimielessä. Sama myös toisin päin, en itekkään lähtis miesstripparin käsittelyyn. Ja mun mielestä on ihan ok sanoa se ääneen. Tuntuu että moni morsian myöntyy tuommosiin pitkin hampain, ei uskalleta sanoa että kokee sen inhottavana, koska heti leimataan hirviötyttöystäväksi ja mustasukkaiseksi psykopaatiksi. Mut mun mielestä kaikkea ei automaattisesti tarvitse sallia vaan siks kun muutkin niin tekee. Jokaisessa parisuhteessa on omat sääntönsä ja rajansa ja niitä pitää molempien kunnioittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä. Ongelmahan enemmänkin on se että kielletään toiselta ja sallitaan itselle. Parastahan se on että on kumppanin kanssa samanlaiset arvot ja näkemykset joista kumpikin kunnioittaa. Kukaan ei loukkaannu ja kaikilla on kivaa.

      Poista
  4. Mä olin edellisenä kesänä kaverin polttareissa, jotka oli morsiamen ja sulhasen yhteispolttarit. Ohjelmana oli Extreme run ja sauna, ja mulla oli kieltämättä hieman epäilyjä etukäteen... Päivä oli lopulta hauska, mutta en silti ikinä haluaisi polttareihini a) sulhasta ja b) vastaavaa ohjelmaa. Illanvietot sulhasen+kavereitten kanssa ja polttarit ovat mun mielestä eri asioita. Mä ymmärrän kyllä yhteispolttareita siinä tilanteessa, jos kokee ettei kummallakaan ole oikein muita kavereita kuin se puoliso ja sitten kutsutaan sisaruksia/serkkuja ravintolaan tms. polttarimielessä, ettei tuntuisi, että polttarit jää sitten kokonaan kokematta. Ollaan vitsimielessä puhuttu sulhasen kanssa järjestävämme yhteiset, kahdenkeskeiset polttarit, jossa tehdään kaikkea sitä, mitä unelmapolttareilta tahdotaan, jos kaasojen ja bestmanin järjestämät polttarit tuottaisivat kauhean pettymyksen... :) Kuitenkin se kaasojen järjestämä tapahtuma tyttöjen kesken on ne polttarit, mitkä itselleni haluan. Tyttöjen iltoja ei ole koskaan liikaa!

    Mä en voi väittää, etteikö mulla menis raja jossain polttaritekemisessä. Facebookin polttarikeskusteluissa jotkut morsiamet hyväksyvät huorat ja seksinkin. Toisaalta nämä morsiamet hyväksyvät vastaavan toiminnan normipäivänäkin, kunhan ei tule tauteja tai suhteen ulkopuolisia lapsia. Mä luotan sulhaseeni ja uskon sen tietävän mikä mulle on ok ja mikä ei. Alkoholia saa juoda, extreme on ok, strippiklubikaan ei ole kielletty. Mä en halua kontrolloida sulhasen polttareita, sillä sehän olis taas yksi lisähomma mulle, jos mun pitäis alkaa keksiä sallittua tekemistä sulhasen polttareihin... Ainoa asia, jonka kanssa hieman henkisesti painin, on se mahdollisuus, että sulhaselle on järjestetty strippari tekemään sylitanssia. Katselu ja sylitanssi on muuten ok, mutta mua hieman kiukuttaa ajatus, että sulhasen kädet olisivat stripparin perseella tms. ja veikkaan että siinä tilanteessa käsiä voisi olla aika hankala pitää taskuissakaan... Ääää, ehkä mä kestäisin ne kädet. Ja meinaahan se sitten sitä, että mikä on sulhaselle sallittua/kiellettyä, on sitä myös mun polttareissani mulle.

    Lapsia polttareissa en ymmärrä, vaikken osaa ihan lapsettomana samaistua. Itse haluan juhlistani hieman villimmät kuin mihin mukana raahattava lapsi mahdollistaa. Ja lapsen isän olisi kyllä pystyttävä huolehtimaan lapsesta jopa useamman päivän ajan, jos äidillä on menoa. Toki tää on vaan mun vaatimus omalle puolisolleni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan pitkä kommentti! ❤ en tiedä mistä aloittaa! Meillä ei kotona ole kummankaan polttareista keskusteltu eikä minulla ole tietoa siitä mitä Sulhon pään menoksi on suunniteltu. Enkä haluaisikaan tietää, koska minä ja iso suuni luultavasti lipsauttaisi jotakin etukäteen. Luotan tuohon ukkeliin ja sen arviointikykyyn kyllä täysin - hyvin se on pelannut tämän 13+ vuotta. Mä en oikein ole noita stripparikuvioita edes kelaillut, mutta en usko että se mulle iso asia olisi jos kuulisin että joku muija olisi rahankiilto silmissä ja vähissä vaatteissa kiehnännyt hetken tota urosta vasten. Thaihieronta vois mennä kyllä yli hilseen :D

      Tuo lapsi juttu.. Näin lapsettomana ei voi samaistua mutta ihmetellä voi. Jos lapsi ei pärjää vuorokautta ilman äitiä vaikka kaksi vuotiaana niin mites käy jos äiti joutuu vaikka sairaalaan? En ymmärrä.

      Poista
  5. Tai kun lapsi menee päiväkotiin? :D Ei välttämättä ole mikään ihan helppo totuttelu, jos on 24/7 koko pienen elämänsä ollut vain ja ainoastaan äidin kanssa..Jopa niissä polttareissa ja hääpäivänä/yönä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Niin totta. Tai kun lapsi menee kouluun. Tai armeijaan. Tai noooh, eihän sitä ole pakko mennä tarhaan/kouluun/armeijaan tai ylipäätään muuttaa pois kotoa. Ikinä. ;)

      Poista
  6. Ihan samaa keskustelua olen tainnut minäkin päivitellä. :D Mitkä polttarit ne yhteiskekkuloinnit edes on? En kyllä mitenkään rajaa osallistujia sukupuolen perustella, koska kyllähän naisella voi olla hyviä miespuolisia kavereita ja toisinpäin. Jos kerran on yhteinen kaveriporukka niin voihan sieltä sitten kutsua ne parhaimmat tyypit vaikka molempiin polttareihin.

    Käsittääkseni polttareiden on perimmäinen tarkoitus on viettää hauska "viimeinen" ilta ennen naimisiin menoa, joten jos sinne nyt pitää ne äidin/isin pikku kultakikkareet ottaa mukaan niin mikäs siinä. Siinä vaiheessa elämä varmaan muutenkin pyörii hiekkalaatikon ja HopLopin välillä, joten turha kai sitä putkea on päiväksi katkaista. ;P Vähän negikseltä kuulostan mutta jos se oikeasti on jollekin niin tärkeää saada kersat mukaan niin go for it!

    Ja mitä tuohon kontrolloimiseen tulee niin kannattaakohan mennä naimisiin, jos ei sen vertaa toiseen luota, että pitää alkaa sanella kieltoja ennen polttareita. Luulisi, että siinä vaiheessa on jo parisuhteen säännöt aika hyvin selvillä eikä polttarit ole mikään syy niistä poiketa.

    VastaaPoista
  7. Totta. Totta. Totta! Tuo kontrollointi noista on varmaan se kamalin juttu. Jos luotto ei pelaa ennen häitä niin tuskin se papin aamenella paranee.

    VastaaPoista
  8. Ai kun naurattaa! Vedet silmissä oon lukenut sun tekstejä, ihan huippua :D.En oikein osaa edes kommentoida tähän mitään järkevää koska musta nuo sun pointit avaa aika hyvin kaiken sen hulluuden, mitä oikeastikin polttareihin liittyen olemassa on. Ja nuo sun kuvituskuvat tähän tekstiin, voi taivas miten hyviä :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elä huoli, harvoin minäkään kommentoin mitään järkevää! ;)

      Poista
  9. Sä oot ihan paras!! :D Ja allekirjoitan jokaisen kohdan. Lisättäköön, että mä ihmettelen myös polttareita joissa on mukana morsiamen äiti sekä tuleva anoppi. Miksi? Tokihan meitä on moneen junaan ja jokainen tykkää erilaisista asioista, mutta.... Omiin polttareihin en ainakaan olisi kumpaakaan osapuolta sallinut, niin hillityt ne eivät olleet ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa! Mammaihminen on mun puolella! ;) saa nähdä onko äiti ja anoppi kutsuttu mun polttareihin... ;)

      Poista
  10. Mitä ihmettä, eikö anoppi pääsekkään polttareihin..... vitsi, ,vitsi.. sulla on niin huiput kaasot että varmasti tulee hyvät polttarit, niistä Sulhon bestmanistä en oo ihan varma...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, bestman on vähän hämärä tyyppi ;) huijaat kuitenki ja tönötät siellä polttariporukan etulinjassa äitin kanssa. Kohtahan se selviää ;)

      Poista
  11. Täällä hieman eriävä mielipide :) En ole kontrollifriikki sulhaseni suhteen, mun puolesta saa mennä mihin tahansa strippibaariin ikinä haluaakaan polttareissaan ja ottaa sylitanssin ja vaikka käpälöidäkin sitä tanssijaa, aivan sama :D luotan sulhaseeni 100%, ettei mene yli (eli ettei käytännössä harrasta seksiä jonkun muun kanssa). Silti halutaan molemmat yhteinen iltaosuus, mutta se ei todellakaan johdu siitä, että haluan tietää, mitä hän tekee polttareissaan, tai että ei kestettäisi olla erossa toisistamme yhtä päivää (hah, olin puoli vuotta vaihdossa ilman sulhastani!). Kaveripiirit on osittain samat, osittain eri, joten ei sekään oikeastaan ole perustelu. :P Meistä vaan on kaikkein hauskinta, kun saadaan illalla kokoontua yhteen isoon kaveriporukkaan jossa bilettää, eikä kummallakaan ole mitään tarvetta "viimeiseen iltaan" ilman puolisoa, joten tämä on vaan kaikkein kivoin ratkaisu meille :) Tyttöjeniltoja ja hänellä kuoron kautta ja muutenkin jätkäiltoja on ihan tarpeeksi, mutta harvoin saadaan kummankin kaikki tärkeimmät kaverit samaan paikkaan hyviin bileisiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas vitsillä ehdotin eilen Sulholle yhteispolttareita. Ilme oli sanoinkuvaamaton :D eeeiiii missään nimessä meidän juttu :) mutta pointsit teille siitä että ette ole mustasukkaisia psykopaatteja! ;)

      Poista
  12. Joo toi toisen polttareiden kontrollointi, pvm missä mitä miten miksi.. Jep koettu on tänä syksynä.... Ja siis naisen toiminnasta... Se on lähes AINA naisen toiminnasta..

    VastaaPoista
  13. Pakkohan tähän "lapset polttareissa" -kohtaan on kommentoida, vaikka 2kk vanha kirjoitus onkin. Tuttuni oli kaasona eräälle, hieman kireähermoiselle morsiamelle, jonka käytöksen takia kyseenalaistan sen, että miten sellaisella ihmispehvalla voi olla edes ystäviä.
    Tämä kyseinen morsmaikku oli vetänyt herneet versoja myöten nenäänsä ja loukkaantunut verisesti sydänjuuriaan myöten, sillä kaasot olivat KEHDANNEET ehdottaa, että hän jättäisi 2-vuotiaan mukulansa hoitoon polttaripäivänä. Kuulemma siitä lähtien kun ilmoitettiin, että jälkikasvu pitäisi jättää koko päivän ohjemasta pois, oli morsian kuluttanut aikaansa itkutyrskähdellen joka päivä ja yö. Sen ikäisen lapsen ei kuulemma kuulu olla puolta päivää kauempaa äidistä erossa ja pitempää eroa voi miettiä sitten, kun se hänestä tuntuu sopivalta, mutta kyseinen aika ei ollut vielä lähimaillakaan.
    Sama morsvaikku oli myös pakottanut tämän järisyttävän törkeän pyynnön jälkeen kaasot kertomaan koko päivän aikataulut ja tehdyt suunnitelmat. Virallisena polttaripäivänä tämä leidi olis sitten istunut naama norsuntortulla, koska mikään ei sitten yllättänyt ja kaikki oli vaan "ihan vidutylsää".

    Jutun loppuosa meni ihan heittämällä postauksen aiheen ohi, mutta tosiaan näitä lapsiinsa kiinnikasvaneita äityleitä tuntuu löytyvän. Lapsi lienee heidän oman olemuksensa jatke, joka ei missään tapauksessa tule toimeen yhtä vuorokautta esim. isänsä kanssa. Isät kun ovat aivan helvetin yliarvostettuja oikeastaan yhtään missään asiassa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3